Tommi Rainola ja Sirpa Kovaniemi, Seniori 2 A

Aloitimme tanssiharrastuksen vuonna 2008. Sirpa oli ollut aktiivisesti mukana kilpatanssikuvioissa yli 10 vuotta tanssivan tyttären äitinä, seuran hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana sekä talkootyöläisenä. Välillä oli tuntunut siltä, että voisi itsekin kokeilla tanssia. Kun Tommikin oli seurannut tanssia jonkin aikaa sivusta ja käynyt katsomassa pari kilpailua, hän innostui niin, että päätimme mennä alkeiskurssille.

Lähes alusta pitäen oli selvää, että lähdemme myös kilpailemaan ja niinpä n. kahdeksan viikon tiiviin harjoittelun ja pienen pohdinnan jälkeen tuumimme, että käytäntö olkoon paras opettaja kilpailemiseen. Niinpä suuntasimme kevätkauden viimeisiin kisoihin Lietoon ja Kaarinaan. Sen jälkeen paluuta ei ollut. Tanssissa meitä viehättää moniulotteisuus, jossa yhdistyvät liikunta, musiikki, puvut/pukeutuminen sekä kilpaileminen/esiintyminen unohtamatta monipuolista sosiaalista ympäristöä.

Tanssi on tuonut meille yhteisen harrastuksen myötä hyviä ystäviä niin Suomessa kuin ulkomailla sekä mahdollisuuden vierailla kaupungeissa ja maissa, joihin ei välttämättä muuten tulisi lähdettyä.  Tanssi yhdistää eri ikäryhmiä ja olemmekin päässeet tutustumaan oman ikäluokkamme lisäksi aivan ihaniin nuoriin ihmisiin. Oman tanssimme lisäksi pidämme tärkeänä sitä, että seuratyön kautta voimme auttaa  ja tukea näitä nuoria pääsemään tavoitteisiinsa. Vaikka tämä kaikki viekin  paljon aikaa ja rahaa, se ehdottomasti antaa paljon enemmän kuin ottaa.